Opiskeluni sisustusompelijaksi alkoi

Vuosi sitten tein päätöksen, keväällä hain ja nyt syksyllä lähdin koulutielle kohti sisustusompelijan tutkintoa. Olihan se jännää. Ensimmäiset päivät menivät sekä toisiimme että teollisuusompelukoneisiin tutustuessa. Eihän niissä sitten mitään ihmeellistä ollutkaan. Samalla periaatteella tuntuvat toimivan kuin kotikoneetkin. Molemmat jalat vain polkimelle ja kaasua. Siitä se lähtee.

Kävimme heti suoraan asiaan ja teimme mm. saksipussia ja chenille-pussukkaa. Chenille-tekniikka oli itselleni ihan uutta.

Sitten osallistuimme hyväntekeväisyystempaukseen ja teimme narureppuja Burkina Fason koululaisille. En ollut tällaistakaan ennen tehnyt. Nyt osaan siihen ainakin yhden tekniikan.

Saumaharjoitukset olivat tarkkuutta vaativia. Saumoja on monenlaisia ja niissä on vain pieniä eroja. Teimme 9 erilaista kangassaumaa ja 11 erilaista nahkasaumaa. Niiden lisäksi opettelimme lukemaan saumojen poikkileikkauskuvia ja piirsimme niitä itsekin. Jossain vaiheessa opettelemme tekemään niitä tietokoneohjelmalla ja luomme niistä itsellemme kuvapankin.

Tässä samalla vaihdoin myös tämän blogin nimeksi Marian käsityö, kun ennen se oli Mariannelin maailma. Osoite on vielä entinen eli mariannelin.blogspot.fi. 

Ei tarvita kuin yksi hyvä kaava

Tässä pari viime aikoina valmistunutta tunikaa omaan käyttöön. Molemmissa on pohjana sama kaava. Lopputulos on kuitenkin ihan erinäköinen. Molemmat on toteutettu siten, että saadaan kangaspala riittämään. 

Yläkuvan ihanaan Ommellisen Lumoukseen tuli siten holkkihihat ja se näyttää muutenkin enemmän t-paidalta. Kangas on peräisin possupussista ja sitä oli noin 80 cm verran. Kankaasta riitti vielä pääntien ja hihansuisen resoreihin. Ihan täydellisen kokoinen pala lopputulosta ajatellen.

Eurokankaan palalaarista löytyneestä punaisesta neuloskankaasta sai tunikaan pienellä kikkailulla 3/4 hihat sekä pituutta enemmän tunikamallisesti. Toisin sanoen tarvitaan vain yksi hyvä kaava ja vain kangasta ja hihojen pituutta sekä vaatteen väljyyttä muuttamalla saadaan ihmeitä aikaan.

Kahvikuppeja ja patalappuja

Kahvikupin mallinen patalappu. Sellainen tuli vastaan joskus netin syövereitä selaillessani. Ihania kukkakankaita ja pilkkuja, palloja ja pitsiä. Ripaus romantiikkaa ja retroa ja vaikka mitä.

Laitoin väliin ohuen vanun, joten voi niitä varovasti oikeina patalppuinakin käyttää. Oikeastaan ne ovat tarkoitettu vain koristeeksi.

Kukkaroita vihdoinkin

Ihan luvattoman pitkän tauon jälkeen juuri ja juuri uskallan postata jotain.
Intouduin vihdoin tekemään kukkaroita. Jotenkin se on tuntunut hankalalta kaikkine liimauksineen. Harjoitusta se vaatii edelleen, mutta eihän sitä muuten opi eikä saa sitä oikeanlaista rutiinia.

Käsityövuoteni 2018

Taas on vuosi mennyt käsitöiden parissa.  Ehkä merkille pantavin asia on Tanhupallo. Vuoden aikana olen virkannut useammankin Tanhupallon ja pääsipä näkemykseni siitä jopa Porin kirjaston lapsille suunnattuihin kirjanmerkkeihin. Somen voima on melkoinen, sillä täällä blogissa julkaisemani virkatun Tanhupallon kuvaa pyydettiin Porin kirjaston käyttöön. Huikeeta!!! 

Tässä kuvia vuoden aikana tekemistäni käsitöistä. Ensin läjäpäin pipoja. Niitä tein myyntiin melkoisen määrän. 

Pussukoita... 

Kasseja.. 

Osallistuin kukkarokurssillekin. Ehkä tulevana vuonna intoudun tekemään enemmän kukkaroitakin. 

Paitaa ja tunikaakin tuli ommeltua. Syksyn aikana osallistuin kansalaisopiston ompelukurssille ja osa näistä on kurssilla piirretyn kaavan mukaan tehtyjä. 

Ompeluosastollani uusinta uutta on pääpannat. Ensin tein pyykkärinmuijan pantoja ja sitten rusettipantoja. 

Patalappuja on aina hauska tehdä, niin ommeltuina kuin virkattuinakin. 

Pöllöpurkit ovat aina suosikkeja. 

Syksyn aikana täytin työpaikkani ilmoitustaulun käsitöilläni ja pidin epävirallisia käsityönäyttelyitä. 

Tähän loppuun laitan vielä iloisia väripilkkuja :) 

Iloista käsityön täyteistä vuotta 2019 kaikille! :) 

Kun ei paidan ja käyttäjän koot kohtaa

Olen tämän syksyn ajan käynyt kansalaisopiston ompelukurssilla. Nyt halusin tehdä 7-vuotiaalle kummipojalleni traktoripaidan. Tilasin Jujunan kaavat, mutta käytin kuitenkin Ottobren kaavaa. Pojan äiti ilmoitti, että koon pitäisi olla 140 ja mallin pitkä, jotta selkä peittyisi kunnolla. Siitä sitten tuumasta toimeen ja piirsin kaavat ohjeiden mukaan. Kurssilla pääsin käyttämään jopa teollisuuskonetta ja kantinkääntäjää, kun ompelin resorit paitaan. Olin aivan innoissani tästä mahdollisuudesta. Opettajan mukaan onnistuin täydellisesti ekakertalaisena. Paita valmistui ja olin tyytyväinen itseeni, joskin silmämääräisesti paita tuntui vähän pienen näköiseltä, mutta koko oli se, mikä piti.

Eihän se mahtunut sitten edes päälle. Ihmettelin, että miten voi koot heittää noin paljon. Sain mukaani käytössä olevan ja pojalle oikean kokoisen paidan. Seuraavalla kurssikerralla mittailin molempia paitoja ja vertailin eri kaavoihin. Ottobren ja Jujunan 140 cm vastaavat kyllä toisiaan, mutta kun tuon punaisen paidan kokokin on 140 cm. Mitä ihmettä???

Mittasin punaisen paidan ja vertasin kaavaan. Sen koko on Jujunan kaavoissa 158 cm. Onpa ihmeen paljon eroa kaavoissa. Tästä lähtien pitää ottaa sopiva paita/vaate mukaan ja tehdä niillä mitoilla, eikä luottaa valmiskaavojen mittataulukoihin. Tämä oppi tuli nyt kantapään kautta ja tuo tekemäni traktoripaita menee jossain vaiheessa myyntiin, kunhan toivun tästä opetuksesta.

Olisiko minusta yrittäjäksi?

Tänä kesänä erityisesti on mielessä pyörinyt käsityöyrittäjyys. Ei nyt sinänsä mikään uusi asia, kun kuitenkin jatkuvasti teen pientä myyntiä. Työkaverit ja tutut ovat ostaneet ja tilanneet suoraan milloin mitäkin. Kirpparillakin olen myynyt jo muutamana vuonna varsinkin kesäaikaan ja joulun alla. 

Kokemus on kartuttanut taitoja, mutta en suinkaan pidä itseäni millään tavalla ammattilaisena. Eihän minulla ole mitään koulutustakaan alalle. Toisaalta ei se sitä tarkoitakaan, mutta jotenkin koen, etten vaan halua luokitella itseäni ammattilaisena. Olen harrastaja. 

Harrastelijan ominaisuudessa käyn kyllä tekemässä ns. teollisuusvakoilua ja tutkin toisten käsityöläisten tuotteita, tekotapoja, laatua ja hintaa. Älkää väittäkö, ettei kukaan muu tekisi samoin! :) Näin kesällähän se on helppoa, kun joka nurkalla on tapahtumia, joissa on tuotteita myynnissä. 

Työn jälkeä on aina mielenkiintoista tutkia. Erityisen kiinnostavaa se on siinä tapauksessa, kun tekijä on sivuillaan kertonut omaavansa alan koulutuksen, sisustus- tai vaatetusompelijan. Ja sitten kun tarkastelen tuotetta... ja koen epäuskoisen hämmennyksen. Hinta on kova, mutta laatu... Oma työn jälkenihän on melkein parempaa, ainakin vähintään yhtä hyvä. Se hämmennys on käsittämätöntä. En voi ymmärtää. 

Siitä hiipii mieleen ajatus, että olisiko minulla oikeasti jotain mahdollisuuksia alkaa käsityöläiseksi ja nimittää itseäni joskus ammattilaiseksi. 

Faktahan on kyllä se, että käsityöläisyys ei pelkästään elätä. Aika monta pussukka ja pipoa saa myydä, että siitä tienaisi mitään. Ja millä ajalla niitä ehtisi tehdä niin paljon ja kuka niitä sitten oikeasti ostaisi? 

Joka tapauksessa suunnitelmissani on mennä ompelukursseille, jos vaan pääsen ja ehdin ajoissa ilmoittautua niihin. Aion ottaa askelen kohti unelmaani ja opetella ainakin tekniikat oikein. Tähän mennessä olen ollut vain itseoppinut harrastelija. Kuka ties, mitä sitten joskus tulevaisuudessa... 

Ruusuja ja pilkkuja pussukoissa

Kesäloma on ihanaa aikaa. On vihdoin aikaa harrastaa ja toteuttaa unelmaansa. Näiden ihanien kankaiden myötä kohtasin ompelumanian. Se vei ihan mennessä ja aivan väkisin jouduin siitä irrottautumaan, mutta vain hetkeksi. Ompelin eilen illalla melkein seitsemän tuntia putkeen. Tai siis leikkasin, silitin, ompelin, kuvasin ja sometin kuvat heti instagramiin. En muistanut juoda tai syödä mitään, enkä edes malttanut ajatellakaan mitään muuta kuin näitä ihania kankaita.

Puoli väkisin irrotin itseni ompelukoneen äärestä puolen yön jälkeen ja pakotin itseni nukkumaan. Kuuden tunnin unien jälkeen heräsin ja tuskin maltoin edes aamukahvia juoda, kun sormeni jo hypistelivät kankaita ja neulasin leikattuja paloja yhteen.

Hivelin ja sivelin valmiita pussukoita, kun hinnoittelin niitä myyntiin. Miten niin ihanista malttaa edes luopua. Mutta maltoin kuitenkin ja myyntipöydälleni ne päätyivät jo aiemmin valmistuneiden pilkkupussukoiden seuraksi.

Kesäkassit farkuista

Joka kesälle pitää olla uusi kesäkassi ja tietysti mielellään itse tehty. Nyt tuhosin vanhat farkut ja tein kaksi eri kokoista kesäkassia. Nyt löytyy siis lähes joka lähtöön joku kassi. Pienempään mahtuu kännykkä ja lompakko, eikä sen tarvitse isompi ollakaan. Isompaan menee helposti puoli omaisuutta ja se on oikeastaan isompi tai tilavampi kuin miltä näyttää. Molempiin laitoin kesäisen vihreän vuorikankaan ja taskut. Se vihreä vuorikangas jotenkin vaati kaverikseen jotain vihreää tuohon koristeeksi ja sepä toteutui helposti virkkaamalla siihen kukat. Liimasin ne kiinni ja nyt seuraan, kuinka kauan se liimaus kestää. Isompi kassi on nimittäin nyt ihan joka päiväisessä arkikäytössä. Hyvin on palvellut tähän asti.

Kevätkauden käsitöitä

Hei vaan,
Aika on vierähtänyt ja olen unohtanut päivittää tänne tekemisiäni. Työt ja muut harrastukset eli opiskelu on verottanut käsillä tekemisen aikaa. Mutta on tässä kyllä jotain saatu aikaiseksikin, kun etsiskelin kuvia alkuvuoden ajalta.

Aloitetaan Tanhupallosta, meitä kaikkia ihastuttaneesta Putous-hahmosta. Virkkasin siitä hetimiten hahmon televisiossa nähtyäni yhden version, pyöreän pallon. Kuvan julkaistuani, sain yhteydenoton Porin kirjastosta, että voisivatko he käyttää kuvaani lapsille tarkoitetuissa kirjanmerkeissä. Tuossa alla olevassa kuvassa on kuvakaappaus kirjanmerkeistä. Some-maailma on ihmeellinen, kun tällaistakin tapahtuu.

Sitten virkkasin hyväntekeväisyystyönä Tampereen kaupungille lasten fysioterapiaan Tanhupallon ja karvamadon sekä Ansa Kynttilän. Siinä he ovat onnellisesti jumppapallon päällä.

Muita virkkaustöitä olivat sitten lähinnä erilaiset patalaput. Hurahdin hetkeksi vinoraitaneliöihin ja sitten kukkakuosiin.

Ompelukonettakin käytin ja ompelin itselleni kauppakassin mallilla kangaskassin. Vieläkin se tahtoo jäädä kotiin kauppareissuilla. On se kyllä käytössä, mutta ei kauppakassina.

Erilaiset pussukat ovat aina tarpeen ja niitäkin tuli tehtyä muutamia. 

Pilkkukangas taipui myös patalapuiksi. 

Sitten välillä ompelukonehuoltoa... 

Kun koneesta oli saatu pölyt pois ja osat onnistuneesti takaisin paikoilleen, oli ilo surautella kissapipoja. Työkaveri oli hankkinut kissan ja pyysi kissapipoa. Valittiin netistä yhdessä kankaat ja hänpä halusikin sitten kaikki kolme pipoa ja tuubihuivit vielä päälle samasta kankaasta. 

Päätetään tämä kuvakollaasi vielä kerran Tanhupalloon. On se vaan niin ihana. :)