tiistai 2. elokuuta 2016

Täti, laita se puhelin pois!


On jo aika kertoa jotain kummipojastanikin, kun yksi blogin teemoista on kummitätiys. Minulla on siis 5-vuotias Kummipoika, joka on kova määräilemään tätiään. Kerran pikkusormeni annettuani, hän nappasi koko käden. Kummipoikani asuu Maalla, jossa käyn pari kertaa viikossa. Teemme aina silloin jotain kivaa yhdessä tai siis lähinnä leikimme yhdessä. Kummipoikani on työnpomo ja minä olen työnjohtaja. Työnpomo on se, joka määrää ja työnjohtaja tekee työt. Näin se menee, ettäs tiedätte! :)

Maatalon työt määräävät myös leikkiämme, joten leikimme kulloinkin ajankohtaisia leikkejä. Rehuntekoaikaan myös me teemme rehua. Pihan eri osat ovat peltoja ja niittokoneena toimii ostamani kelaleikkuri. Turvallinen kapistus lapsellekin.

-Täti, niitä ny!!!

Joskus laiskottelen ja räplään kännykkääni kesken töiden. Niinpä Kummipoika joutuu komentamaan tätiään topakasti.

- Laita nyt se puhelin pois!!!


Kun olen niittänyt ahkerasti heinää, niin on kuormanteon aika. Heinä haravoidaan kasaan ja traktorin etukuormaajalla tehdään kuorma. Teemme sitten oman pienen rehuauman johonkin.


Joskus viemme rehua lehmillekin.


Leipominen on yksi niistä meidän jutuista. Olemme hyvin usein tehneet pizzaa ja Kummipoika jopa tietää, miten taikina tehdään ja mitä täytteitä hän haluaa. Teemme yhdessä taikinan ja sitten annan hänelle siitä osan ja teen lopusta oman pizzan. Kummipojalla on oma pieni kaulin, jolla hän kaulii ja myös leikkii taikinalla aikansa. Täytteet hän laittaa itse, minä vain leikkaan valmiiksi kaiken tarpeellisen.


Yhdessä myös hoidamme talon kissoja. Ruokimme niitä ja yritämme vähän kesyttääkin.



2 kommenttia:

  1. Työnpomo on syntynyt onnellisten tähtien alla kun on saanut noin ihanan työnjohtajan 😃

    VastaaPoista